Aurinko paistaa ja kevät taitaa vihdoinkin tehdä tuloaan. Tunnustan kuuluvani siihen joukkoon ihmisiä, jotka ovat näitä sitku tai mutku syndrooman vaivaamia.
Kevään tulo ja valon lisääntyminen ja ilmeisesti myös jonkinasteinen tekemisen puute on saanut aikaan sen, että olen alkanut miettiä sisustusasioita, vaikka ylimääräistä rahaa sisustamiseen ei tällä hetkellä ole pennin pyörylää.
Sysäyksen asiaan lienee antanut suunnitelma rakentaa aikoinaan rakentamatta jäänyt seinä meidän yläkertaan. Näin meille saisi eristettyä yläkertaan pikkuruisen työ-/ vierastilan. Pyysimme aikoinaan tarjouksen seinän sisään menevästä liukuovesta, mutta kaikki jäi silloin ajatuksen asteelle ovimekanismin hinnankin ollessa aivan tajunnan räjäyttävä. Perheen insinööri on tehnyt parin viime viikon ajan kotiläksyjä ja googlannut osia valmiiksi kyseistä ovisysteemiä varten. Eilen hän sitten heräsi, että loma ja pääsiäinen kolkuttelee ovelle jo ensi viikolla, joten tarttis varmaan tehdä jotakin, jos aikoo siirtyä tuumasta toimeen...
Hyvin suunniteltuhan on aina puoleksi tehty, joten minä puolestani olen miettinyt seinän pintamateriaalia ja hih nythän ollaan siinä tilanteessa, että pääsee miettimään sekä olohuoneen että työtilan puolen.
Eilen siivotessa innostuin jo kääntämään työpöydän ikkunan alle pitkittäin, joten jotakin on jo tehty.
Tänään olen katsellut meidän ikkunoita auringon paistaessa niihin, meillä kun on seitsemän kohtuullisen kokoista ikkunaa melkein kohtisuoraan etelään, miettien sopivaa ajankohtaa pesurumban aloitukselle. Tämän seurauksena ajatukset saivat sitten suorastaan siivet. Olin aina ajatellut, että varhaisaikuisen muuttaessa pois kotoa valloitamme hänen huoneensa ja teemme nykyisen terassin alustasta meille vaatehuoneen ja kylppärin. No pistin sitten vielä paremmaksi, koska unelmiahan saa ja pitää aina olla. Ensin päähän iski ajatus, että nykyisestä autokatoksesta saisi kivan makkarin meille ja nykyisen keittiön paikalle voisi rakentaa vaatehuoneen ja kylppärin. Miten ois vielä, jos tekisi avokuistista lasikuistin ja laajentaisi taloa kuistin verran työhuoneen kohdalta aina nurkan ympäri terassiin saakka. Näin saisi uuden keittiön ja vielä kivan uuden sisääntulon. Loistoidea, mut hei joo please älkää kertoko tästä mitään meidän insinöörille sehän saa paniikkikohtauksen ja pahimmassa tapauksessa vielä infarktin päälle.
No omasta mielestäni nämä ideat ovat tietenkin loistavia, eikä esteenä ole kuin yksi mutta...
... niin se raha tietenkin.
Ihmisellä on kuitenkin hyvä olla unelmia ja ehkä sitten joskus kun...
Nauttikaa ystävät kevätauringosta ja ihanasta valosta ja antakaa unelmille siivet.
Lämmin mortadellaleipä
4 päivää sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti