torstai 28. tammikuuta 2010

Vaatteet on mun aatteet

Perheen varhaisaikuinen on aina ollut kova shoppaamaan ja vaatekaapit ovat aina pursunneet vaatetta. Ylijäämiä & ylimääräisiä on sitten kierrätetty eteenpäin tuttava- ja sukulaispiirissä. Hän ei liene kuitenkaan mikään poikkeusyksilö nykyisessä kertakäyttöyhteiskunnassa, jossa muotiteollisuus syytää uutta tavaraa markkinoille ennennäkemättömällä vauhdilla.  Nykyään kuusi mallistoa vuodessa taitaa olla minimi. Missä ovat ne meidän nuoruuden kulta-ajat jolloin vaatteita hankittiin vain syystalvella ja kevätkesällä ja nekin kinuttiin vanhemmilta vain äärimmäiseen tarpeeseen.

Sattui kuitenkin niin, että varhaisaikuinen oli pienimuotoisen flunssanpoikasen kourissa loppiaisen jälkeen ja vietti opiskelun sijaan aikaansa kotosalla majoituspaikkanaan olohuoneen sohva. Tiedä häntä, miten oli bongannut, mutta sattuipa seuraamaan kaksi viimeista jaksoa englantilaista dokkaria, jossa kuusi nuorta englantilaista "Fashion friikkiä" matkusti Intiaan työskentelemään sikäläisissä vaatetehtaissa ja katsomaan, mistä heidän käyttämänsä muotivaatteet ovat peräisin. Bongasimme samaisen sarjan uudelleen tiistai-illan Yle TV2:den ohjelmistosta ja pääsimme eilen seuraamaan sarjan toista osaa.
Eilen työskenneltiin tehtaassa jossa sama henkilö työsti vaatekappaleen alusta loppuun. Tekijän palkka oli n. 8 penceä eli reilut 9 senttiä euroina laskettuna. Valmisvaate myydään UK:ssa about 10 punnan markkinahintaan. Työläiset nukkuvat tehtaan lattialla ja työpäivä alkaa aamulla yhdeksän aikoihin ja päättyy yleensä puoleen yöhön mennessä. Positiivista asiassa lienee ettei kyseinen tehdas näyttänyt käyttävän lapsityövoimaa.

Täytyy tunnustaa, että tuokio ohjelman parissa oli erittäin mielenkiintoinen ja antoi aika paljon pohdittavaa sekä herätti keskustelua. Sarjan perusteella varhaisaikuiselle on herännyt kiinnostus eettisesti tuotettuihin vaatteisiin ja yleensä kysymykseen onko sellaisia mahdollista ostaa ja jos on niin mistä? Taustalla näyttää orastavan merkkejä tulevasta kriittisestä ja eettisestä kuluttajasta, joten kaikki toivo ei olekaan hukkaanheitettyä.

Ymmärrystä riittää kuitenkin sille, että maailman täytyy pyöriä ja tämän laskusuhdanteenkin aikana ihmisten täytyy saada elantonsa jostakin. Kysymyksiä kuitenkin herättää ei pelkästään vaate- ja kenkäteollisuuden pakeneminen halvemman tuotantokustannusten maihin vaan ylipäänsä kaiken valmistuksen pakeneminen yhä kauemmas ja sitten se perisynti ahneus. Onko ahneudelle olemassa mitään rajaa?

Ekologiset näkökohdat huomioiden tulisi kaikkeen kuluttamiseen alkaa soveltaa samaa ajattelutapaa kuin lähiruokaan. Panostetaan ostamalla vähemmän, mutta laadukkaampaa ja lähellä tuotettua.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Serkukset kokkaa

Tänään oli odotettu serkusten kokkausillaan vuoro, joka jo kerran ehdittiin perua flunssan vuoksi.  Mukaan pääsivät tietysti kummankin serkuksen puolisot sekä lapset eli siis melkein kaikki kummit ja kummilapset olivat taas koolla.

Menuta oli harkittu jo pidemmän aikaa ja tarvikkeetkin hankittu jo ennakkoon.
Alkupalaksi olimme valinneet kampasimpukoita. Hinnakasta raaka-ainetta oli varattu 3kpl/ ruokailija. Paistetut kampasimpukat aseteltiin rucolapedille, jonne  olivat löytäneet tiensä myös kirsikkatomaatit, tuore viikuna sekä punasipuli. Simpukoihin puristettiin sitruunasta mehua paiston jälkeen ja annoksen kastikkeena käytettiin tummaa balsamicoa. Alkuperäisen ohjeen (Glorian ruokakirja) olisi pitänyt sekoitella kastike oliiviöljystä ja viikunabalsamicosta, hyvin meni ihan tavallisen tumman balsamicon maustamanakin. Huomasimme, että punasipuleista tuli aika vahva maku läpi, joten ne olisi ehkä kannattanut jättää pois tähän vuodenaikaan tai sitten korvata ne kevätsipulilla. Kesällä kannattaa varmaan lisäillä uuden sadon nippusipulia. Vahingosta olemme kuitenkin oppineet tulevaa silmällä pitäen.
Serkun mies tokaisi: "Että ihan ok, vaikka en kyllä tiedä, miltä näiden tulisi maistua, kun en oo ennen maistanu."
Hyvin tuntuivat katoavan ainakin 11-vuotiaan suuhun, joka kinusi lisääkin ja söi myös pikkuveljen 4 vee annoksesta simpukan.

Pääruoka oli vielä hieman vaiheessa, kun alkuannokset oli syöty ja tästä tuntui nuorempi väki vetävän vähän kierroksia ja pöydästä yritettiin ahkerasti liueta sivupöydän karkki- ja pähkinäkipoille, joissa oli edelleen joulun jämät tarjolla.
 
Pääruuaksi katettiin bataattilaatikkoa, uunipunajuuria ja naudan sisäfileetä punasipulimarmeladilla.
Bataatit oli serkkutyttö soseuttanut jo kotona, joten vuokaan lisättiin vain mausteita: kanelia, muskottipähkinää ja chiliä sekä aimo annos oikeaa kuohukermaa ja sitten uuniin. Laatikosta tuli jouluisen makuinen, mutta se ei tahtia haitannut. Annoksesta jäi jäljelle vain reilun ruokalusikan verran. Serkkutyttö joka oletti tekevänsä jämästä itselleen sosekeiton maanantain lounaaksi töihin jäikin nuolemaan näppejään.
Talon oma kokki oli aamupäivän aikana kuorinut punajuuria ja laittanut ne lohkoina uunivuokaan, johon mukaan oli lorautettu öljyä, hunajaa ja yllätys yllätys vaniljatahnaa ja tietysti mausteeksi suolaa ja pippuria. Ennen ruokailua punajuuria tuunattiin vielä leikkaamalla niiden päälle vuohenjuustoa ja heittämällä sekaan kourallinen pinjansiemeniä ja päälle valutettiin vielä extra annos hunajaa. Vuoka laitettiin uudemman kerran uuniin tällä kertaa grillivastuksen alle noin viideksi minuutiksi ja valmista tuli. Syödessä tuli todettua, että punajuuret ovat kevyttä syötävää niissä on vain 33 kcal/ 100g, näin ei kuitenkaan liene ollut totuus näiden punajuurten suhteen.
Serkun perhe on tunnetusti kannibaalien heimoa, joten pääruoaksi oli hankittu kokonainen  sisäfilee (2,5 kg). Filee oli otettu hyvissä ajoin jääkaapista lämpiämään. Ennen kuin filee heitettiin mittari kyljessään uuniin, se suolattiin ja pippuroitiin ja ruskistettiin pannulla. Fileen otimme pois uunista lämpötilan näyttäessä 58 astetta, mutta ehkä olisi tälläkin kertaa kannattanut luottaa enemmän kelloon kuin mittariin. Olemme nimittäin koko sakki aikas lailla medium lihan ystäviä ja tämä liha kypsyi melkein welldoniksi uunista poistamisen jälkeen.
Fileen päälle teimme marmeladin punasipulista. Sipulit kuullotettiin pannulla ja sekaan pannulle laitettiin punaviinietikkaa sekä hunajaa, keiteltiin kasaan ja haudutettiin kymmenkunta minuuttia. Marmeladin päälle laitetaan sinihomejuustoa joka tuo oman suolaisen lisänsä, joten suolaa kannattaa lisätä varovasti jos ollenkaan.
Kun filee oli otettu uunista sen päälle kaadettiin marmeladi sekä aseteltiin sinihomejuustoviipaleita, koko komeus kiedottiin folioon vetäytymään. Näin marmeladi lämpeni uudelleen ja sinihomejuusto suli ihanan pehmeäksi. Tällä kertaa emme kehitelleet fileelle kastiketta erikseen, eikä sitä kaivattukaan niin makoisaa oli punasipulimarmeladin ja sinihomejuuston muodostama sinfonia fileen kera. Filee teki hyvin kauppansa, sitä jäi viiden aikuisen ja kolmen lapsen jäljiltä jäljelle pieni pätkä, vaikka serkun mies ehtikin napista fileen kypsyysasteesta.

Syötyämme itsemme ähkyn partaalle jouduimme pitämään paussia ennen ns. kaffe & kaka osastoa. Kahvin kanssa nautittiin mansikka-mascarpone kermahyydykettä, johon sekaan oli upotettu purkki Tertin kartanon ruusunterälehtihyytelöä. Ohje oli mukaeltu Glorian ruoka & viini-lehden joulunumeron ohjeesta. Hyydykettä annosteltiin kullekin yhden tai kahden sormen annos toiveen mukaan. Itse hyydyke kun oli reunustettu Savoiardi kekseillä, jotka meillä tunnetaan paremmin tiramisun raaka-aineena. Hieman kerkesimme jännittää, mikä on hydykkeen sulamispiste, kun se oli aiemman tapaamisen peruuntumisen johdosta jouduttu sijoittamaan pakastimeen odottamaan uutta ajankohtaa. Leikkuupuuhien alkaessa kaikki toimi vielä hyvin, mutta santsikierroksella lämpö teki jo tehtäväänsä ja yritti lätistää koko komeuden.
Aterialla naukkailimme kampasimpukoiden kera ranskalaista La Chablisienne Chablista (Alkon tuoteno 586717) ja fileen kanssa olimme päätyneet vuoden 2009 punaviiniin Yalumba shiraz-viognier (Alkon tuoteno 463597), joka oli kalliinpuoleista, mutta erittäin maukasta ja sopi erinomaisesti fileen ja punasipulimarmeladin kyytipojaksi.

Eikä liene vaikea yhtyä toteamukseen, että turha mennä merta edemmäs kalaan. Kotonakin saa aikaan oikein makoisaa ruokaa ja itse ruuanlaitto on hyvin rauhoittavaa terapiaa. Ilta osoittautui jälleen kerran erittäin onnistuneeksi ja mukavaksi.

Ruuanlaiton lomassa saimme ihailla serkun kädentaitoja kutimen kilkattaessa. Seurasimme jännityksellä "oman pään" ohjeen mukaan kehitellyn pipon valmistumista, mutta siitä lisää ehkä joku toinen kerta...

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Selviytymistä ja valmistautumista

Kummallisesti sitä ihminen oppii selviytymään, mitä eriskummallisimmista tilanteista ja asioista. Luopuminen tietyistä asioista ja tavoista ei ole ollenkaan niin vaikeaa kuin on kuvitellut. Muistan ajan muutama vuosi sitten, kuinka kova luopumisen tuska minulla oli silloisesta asunnostamme. Näin jälkeenpäin ajatellen tapaus on aivan naurettava ja kuvastaa vain sitä kuinka ihminen kiintyy materiaan. Ajan myötä oppii arvostamaan aivan erilaisia asioita elämässään kuin aiemmin.

Tänä vuonna olimme päättäneet edetä jouluun teemalla "Less is more", joka ainakin osittain osoittautui todeksi. Meillä ei ollut joulukuusta, vaikka sellaisen olimme päättäneet hankkia. Tarkoitus oli hyvää tarkoittavasti sijoittaa se terassille, josta sitä olisi voinut ihailla koko kylä ohikulkeissaan. Noh, asiaan oli osuutensa ilmojen haltijalla ja kuusenhakija jäi odottelemaan tulevaisuuden jouluja. Lahjoja meille näytti kasaantuvan edellisiin vuosiin verrattava määrä. Määrä ja laatu näyttivät kohdanneen oikeassa suhteessa, mikä oli oikein ilahduttavaa. Muistattehan kun aiemmin mainitsin perheen miespuolisen olevan surkea lahjanostaja, no poikkeus ei tälläkään kertaa vahvistanut sääntöä. Lahjat olivat hänen osaltaan kaupassa vielä aatonaattona. On ilmeisesti oppinut luottamaan viimeisen 20-vuoden aikana, että se ihmeellinen "joku" hoitaa asian. Lienee tältä osin siunaus, että on olemassa tuo salaperäinen "joku" perheessä.

Oman mausteensa joulunajan selvitymistarinaan antoi vuoden 2008 joulun alla ostamamme TV:n pimeneminen aatonaattona. Seurauksena tästä meillä katsottiin jouluaattona minimaalisesti TV:ta. Aattona jaettuamme lahjat osa porukkaa alkoi tehdä lähtöä kotiin ja omat kotijoukkoni ampaisivat kyläilemään ei näkö- mutta huutoetäisyyden päähän. Minä tästä viisastuneena otin aikaa itselleni ja vedin jalkaani joulupaketista löytyneet villasukat. Levylautaselle löysi tiensä miehen paketista putkahtanut Club for Fiven uutuuslevy ja käteen Lehtolaisen uusin dekkari, jonka ostamalla olin varmistanut itselleni täydellisen joulun. Ja sitten... siunattu rauha.

Tapanina olimme kutsuneet sukua ja ystäviä kanssamme rääppiäisiin mottona tule sellaisena kuin olet, tuo mitä tuot ja omat pullot mukaan. Juhlat jatkuivat hauskoissa merkeissä pitkälle iltayöhön. Jouluruokaähkyn saaneet saivat maistaa mm. erittäin maukasta sienirisottoa á la Laila. Lopputuloksena jääkaappimme oli kuitenkin enemmän turvoksissa juhlien päättyessä kuin alkaessa ja lisäksi meiltä löytyi kiitettävä määrä tyhjiä viinipulloja jotka isäntäväki oli tyhjentänyt loppasuisten ystäviensä avustuksella.

Uutta vuotta siirryttiin odottelemaan soittamalla TV:n korjaajalle ja kaunistautumalla Helsinki Dayspassa, niin äiti kuin tytärkin. Tunnelma siellä on aina niin rauhallinen ja seesteinen. Vahinko että olin alkanut tunnistaa itsessäni alkavan flunssan oireita, joten pieni viluntunne pilasi täydellisen nautinnon. Iltaa kohti oirehdin yhä enemmän ja osasin onneksi tehdä järkiratkaisun. Lähetin perheen viettämään Uuden Vuoden juhlaa tuttavaperheen luo ja jäin itse kotimieheksi koiran kanssa. Joulun  kaltaisesta siunatusta rauhasta ei ollut tietoakaan, sen verran vilkasta oli tykistäpatterin tulitus kylällämme. Täytyy todeta, että kyseinen pauke oli alkanut jo hyvissä ajoin viikolla ennen oikeaa ajankohtaa. Vannotin, että kun saan kyseisen paukuttelijan käsiini, niin ei jäljelle jää edes märkää länttiä. Jossain se raja menee minullakin.

Jatkosuunnitelmissa oli sirkustella Uuden Vuoden kunniaksi lauantaina 02.01.2010. Pää oli pehmeä kuin pumpulissa ja Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkukseen kummilasten ja lapsen kummitädin kanssa suuntasivat perheen miespuolinen henkilö sekä varhaisaikuinen joka sai seurakseen samanikäisen serkkunsa, samaa kummisakkia hänkin. Olenkin todennut, että olemme todella sisäsiittoista sakkia tässä suvussa, niin sekaisin meillä on nämä kummit ja kummilapset. Aina ei tuppaa edes muistamaan, että kuka nyt oli kenenkin kummi? Sukuhan on tunnetusti paras ja pahin.
Sirkuksen jälkeen oli sovittu serkut kokkaa sessiosta jota sattuneesta syystä jouduttiin siirtämään. Sessioon oli valmistauduttu huolella hankkimalla raaka-aineita jo ennen Uutta Vuotta ja ruokaan nasevasti sopivat viinit oli ostettu Alkon sympaattisen Arttu-nimisen nuoren miehen avustuksella. Varhaisaikuisen kummitäti kuului pyöräyttäneen meille suussasulavan jälkiruuan, joka ahdettiin pakastimen kitaan odottamaan parempia aikoja.

Tänään olemme valmistautuneet joulunajan loppumiseen. Loppiaisena on tarkoitus riisua joulu talosta, mikä ei tänä vuonna tuottane suurempia ponnistuksia. Meillä kun joulupynttääminen rajoittui tänä vuonna vain kellarista hakemaani enkelikuoroon sekä pariin astiaan kieputtamiini valoköynnöksiin. Köynnökset saavat edelleen olla esillä, koska ne luovat aivan ihanaa tunnelmavaloa hämärän aikaan. Loppiaisen viettomme taitaa kallistua enemmän yleisen siivouksen puolelle, mikäli puhtia ja innostusta riittää. Illalla on tarkoitus nauttia lihafondueta erilaisten lisukkeiden kera tällä kertaa vain oman perheen voimin ja naukkaista lasi tai kaksi hyvää viiniä. Miespuoliselle jäsenelle on toimestani annettu resepti tipattomasta tammikuuta sen verran jykevää on tuo juhlinta ollut joulukuun aikana.

Kun flunssa vihdoin on alkanut osoittaa hellittämisen merkkejä, ja merkit aina vaanivasta poskiontelutulehduksesta on ajettu taka-alalle, on suunnitelmat serkut kokkaa session uudesta ajankohdasta on lyöty lukkoon. Ensi lauantaina kokataan taas oikein olan takaa, menun runko on ollut valmiina alku- ja pääruokaa myöden ja ideoita lisäkkeistä heittelimme vielä tänään puhelimessa. Puheissa vilahtelivat niin bataatit, porkkanat kuin punajuuretkin.
Muistakaa, että hyvää kannattaa aina odottaa ja hyvin suunniteltu on puoleksi tehty.



ps. Miten kävikään TV:n kanssa? Se tuotiin tänään aamulla toimintakuntoisena takaisin. Ja korjaus? No se oli suoritettu takuun piikkiin. Hyvää palvelua sanoisin!