Mini-pääsiäinen

Bloginpitäjä sekä ingenjör päättivät ottaa tauon seinän rakennusurakasta ja suunnata nokan kohti saaristoa katsastamaan, miten kesämökki olisi selvinnyt kuluneen talven rasituksesta.

Perheen varhaisaikuiselle annettiin lupa jäädä kotiin, varsinkin kun jo kotoaan paenneita kavereita oli palaamassa kotiin pääsiäisen viettoon ja samalla voitiin kätevästi viettää ensin tyttöjen iltaa ja myöhemmin iltayöstä suunnata kohti Bytä ja iltaelämää.

Pitkäperjantai muodostui kohdallamme todellakin pitkäksi, ensin emme millään saaneet lähtöä aikaiseksi kotoa, vaan olimme ajatellusta aikataulusta pari tuntia myöhässä. Auto oli lastattu täyteen kuin Nooan arkki ja ingenjör totesikin, että ihan kuin oltaisiin menossa pariksi viikoksi eikä pariksi päiväksi.

Lähdön viivästyttyä lähemmäs puolta päivää päätimme pitää lounastauon saariston portilla. Tämä satsaus kannatti, sillä löysimme uuden mielenkiintoisen ravintolatuttavuuden nimeltä Mindes. Ruoka oli oikein maistuvaa ja lammasannoksen tumma valkosipulikastike ansaitsee erityismaininnan. Ingenjörkin kehui valitsemaansa porsaanleikettä makoisaksi ja mehukkaaksi. Vanhassa tunnelmallisessa puutalossa sijaitseva ravintola oli yleisilmeeltään kotoisa ja sisustettu rauhallisella, harmonisella väriskaalalla. Hintatasoltaan ravintola ei ollut halvimmasta päästä, mutta hakkaa mennen tullen matkan varrelle ja siitä hieman sivuunkin sijoittuvat ketjuravintolat.

Meillä matkan varrelle osuu saariston lauttoja kaksin kappalein, saapuessamme oman saaren lauttarantaan totesimme meren olevan hyvinkin vielä jäässä ja talven jäätien urien erottuvan selkeästi jäänpinnalla.

Perillä meitä odotti yllätys niin talon taka- kuin etupuolellakin. Takapuolen kuistin portaiden eteen oli kasautunut niin paljon lunta ettei mukana olluta tavaramäärää voinutkaan kuskata portaille tavanmukaisesti maitokärryillä vaan käsipelillä. Onneksi lumi jota oli koko sivustan pituudelta oli sentään rakenteeltaan kantavaa ettei tarvinnut upota polvea tai reittä myöden. Etupuolen portailla odotti seuraava yllätys, sillä suurimman osan portaiden keskiosaa peitti lumikeko, joten kulkemiseen jäi äärimmäisen vaarallinen parinkymmenen  sentin kaistale molemmille sivuille. Tästä suivaantuneena bloginpitäjä kipaisi hakemaan rautalapion ja aloitti kiihtyneessä mielentilassa portaiden putsausoperaation seurauksella ettei mitään sauvakävelylenkkiä tarvittu vaan päivän kuntoilu hoitui puhinan ja ähkinän säestyksellä lievän raivon vallassa. Seurauksena tietenkin oli, että oikean puolen pitkä selkälihas osoitti jumituksen merkkejä, mutta onneksi on sauna joka parantaa kaiken.
Lankalauantaina heräiltiin yhdeksän pintaan, kun perheen vanhus eli pieni ja karvainen musta otuskin tuntui saaneen raitisilmamyrkytyksen ja nautti extrapitkistä yöunista. Aamun kuluessa väännettiin valkosuklaa-panncotat ja lime-basilikamarinoidut mansikat jääkappiin odottamaan iltapäivää ja ystäviä jotka saapuisivat lankalauantain myöhäiselle lounaalle tai aikaiselle päivälliselle.
Väännön jälkeen bloggari vaihtoi lenkkiasuun ja otti sauvat kainaloon pisteli menemään lauttarantaan ja takaisin. Hiki tuli eikä yksinomaan huonon kunnon vaan loistavan auringonpaisteen ja kevätlämmön seurauksena. Aurinkolasit nenällä keikkuen bongasin kevään ensimmäisen ritariperhosen.

Remontti-Reiska

Meidän huushollissa kun ei tästä rakentamisinnosta tule millään loppua, niin perheemme ingenjör kehitteli itselleen taas mukavan urakan pääsiäisen ympärille.On muuten jo kolmas vuosi peräkanaa kun meillä rakennellaan pääsiäisen aikaan. Kolme vuotta sitten muurattiin alakerran takkahuoneeseen takkaa. Tiilerin Funkkis-Lauri onnistui hyvin muurauksen ensikertalaiselta, lienee ollut tuota insinöörin matematiikkaa pelissä. Viime vuonna muu perhe vietti auvoista pääsiäisen alusaikaa Amsterdamissa nauttien keväästä ja insinööri kasasi sillä aikaa vaatekaappeja makuuhuoneeseen. Huvinsa kullakin, taisi insinööri nauttia enemmän yksinolosta kuin emäntä kahden varhaisaikuisen perässä laukkaamisesta ostoskaduilla.
Tänä vuonna on sitten hieman suurempi urakka eli rakennetaan yksi väliseinä yläkertaan, jolla saamme eristettyä pikkuruisen työhuoneen meidän yläkerran avonaisesta keittiö+rt+oh hässäkästä.




Rangat ovat melkein  pystyssä, kuten kuvista huomaatte. 
Suurinta päänsärkyä ja laskutoimituksia on aiheuttanut emännän haluama liukuovi joka tulee seinän sisään.









Minä odotan innolla seinän valmistumista ja olen selaillut kaiken maailman tapettivalmistajien webbisivuja pähkäillen työhuoneen seinään sopivaa tapettia.

Ennen tapetointia olisi toki tehtävä vielä muutama muukin työvaihe...

Sitten kun...

Aurinko paistaa ja kevät taitaa vihdoinkin tehdä tuloaan. Tunnustan kuuluvani siihen joukkoon ihmisiä, jotka ovat näitä sitku tai mutku syndrooman vaivaamia.
Kevään tulo ja valon lisääntyminen ja ilmeisesti myös jonkinasteinen tekemisen puute on saanut aikaan sen, että olen alkanut miettiä sisustusasioita, vaikka ylimääräistä rahaa sisustamiseen ei tällä hetkellä ole pennin pyörylää.
Sysäyksen asiaan lienee antanut suunnitelma rakentaa aikoinaan rakentamatta jäänyt seinä meidän yläkertaan. Näin meille saisi eristettyä yläkertaan pikkuruisen työ-/ vierastilan. Pyysimme aikoinaan tarjouksen seinän sisään menevästä liukuovesta, mutta kaikki jäi silloin ajatuksen asteelle ovimekanismin hinnankin ollessa aivan tajunnan räjäyttävä. Perheen insinööri on tehnyt parin viime viikon ajan kotiläksyjä ja googlannut osia valmiiksi kyseistä ovisysteemiä varten. Eilen hän sitten heräsi, että loma ja pääsiäinen kolkuttelee ovelle jo ensi viikolla, joten tarttis varmaan tehdä jotakin, jos aikoo siirtyä tuumasta toimeen...
Hyvin suunniteltuhan on aina puoleksi tehty, joten minä puolestani olen miettinyt seinän pintamateriaalia ja hih nythän ollaan siinä tilanteessa, että pääsee miettimään sekä olohuoneen että työtilan puolen.
Eilen siivotessa innostuin jo kääntämään työpöydän ikkunan alle pitkittäin, joten jotakin on jo tehty.
Tänään olen katsellut meidän ikkunoita auringon paistaessa niihin, meillä kun on seitsemän kohtuullisen kokoista ikkunaa melkein kohtisuoraan etelään, miettien sopivaa ajankohtaa pesurumban aloitukselle. Tämän seurauksena ajatukset saivat sitten suorastaan siivet. Olin aina ajatellut, että varhaisaikuisen muuttaessa pois kotoa valloitamme hänen huoneensa ja teemme nykyisen terassin alustasta meille vaatehuoneen ja kylppärin. No pistin sitten vielä paremmaksi, koska unelmiahan saa ja pitää aina olla. Ensin päähän iski ajatus, että nykyisestä autokatoksesta saisi kivan makkarin meille ja nykyisen keittiön paikalle voisi rakentaa vaatehuoneen ja kylppärin. Miten ois vielä, jos tekisi avokuistista lasikuistin ja laajentaisi taloa kuistin verran työhuoneen kohdalta aina nurkan ympäri terassiin saakka. Näin saisi uuden keittiön ja vielä kivan uuden sisääntulon. Loistoidea, mut hei joo please älkää kertoko tästä mitään meidän insinöörille sehän saa paniikkikohtauksen ja pahimmassa tapauksessa vielä infarktin päälle.
No omasta mielestäni nämä ideat ovat tietenkin loistavia, eikä esteenä ole kuin yksi mutta...
... niin se raha tietenkin.
Ihmisellä on kuitenkin hyvä olla unelmia ja ehkä sitten joskus kun...

Nauttikaa ystävät kevätauringosta ja ihanasta valosta ja antakaa unelmille siivet.

Jotain mitä odottaa...

Hei kaikki ihanaiset!

Pitkän tauon joka on johtunut niin inspiraation kuin viitseliäisyyden puutteesta ajattelin kirjoittaa taas joitakin ajatuksia viikonlopun saatteeksi.

Tänään on ollut aivan ihana aurinkoinen kevättä enteilevä talvipäivä. Meillä linnut lauloivat ja aurinko lämmitti. Koiran kanssa ulkoillessa olisi ollut hyvä, jos aurinkolasit olisivat löytäneet tiensä nokan päälle, mutta kun ei. Ah, sitä kirkkautta ja jälkeenpäin ajatellen myös silmien siristystä. Noh, muutama ryppy lisää ei kaada maailmaa, lisää vain persoonallisuutta sanoisin.

Tiedättehän sen tunteen, kun on jotain, mitä odottaa. Lapsena odotettiin aina joulupukkia perhoset vatsassa. Asiat ja tapahtumat joita odottaa ovat aina jonkinlaisia merkkipaaluja ja yleensä näistä jää vielä mukavia muistoja.

No ihan näin onnekkaasti ei käynyt minulle tälle viikolla. Olin nimittäin ilmoittautunut eräälle kurssille jota odotin kovasti. Ajatuksena oli, että eräs asia sen myötä nytkähtäisi eteenpäin ja ottaisin sen kuuluisan viimeisen askeleensa ennen maalia. Keskiviikkoiltana matkasin toiveikkain mielin Helsingin keskustaan viettääkseni kolme ensimmäistä tuntia asian parissa. Kurssi alkoi ja... Mitä, mitä, mitä!!! Apua!!! Olivat ensireaktioni. Mikä kauhea pettymys! Eihän se ollut ollenkaan sitä, mitä kuvauksessa luki. Piti oikein tarkistaa asia vielä kotiin tultua kurssiesitteestä. Kaiken kruunasi kuitenkin kurssinvetäjän ilmoitus ettei hän voi pitää yhtä kurssipäivää sovitun mukaisesti vaan halusi sen siirrettäväksi. Siis täh? Olin siis aivan ymmälläni. Kaksi päivää olen nyt kärvistellyt ja maanantaina otan puhelun kurssijärjestäjälle ja vaadin osan rahoista takaisin, jos en sitten kaikkea.

Onneksi on muitakin merkkipaaluja odotettavissa. Suurimmat odotukset ovat toukokuussa, kun matkaan Kroatian Dubrovnikiin minilomalle. Olen jo vuosia haaveillut matkasta tuohon Välimeren helmeen. Mikä onkaan suurenmoisempaa kuin vaeltaa vanhankaupungin kapeilla kujilla ja aistia viipyilevää tunnelmaa sekä kahlata Välimeren turkoosinsinisissä aalloissa.

Jos ei ole muuta odotettavaa, niin kevättä kannattaa ainakin odottaa, lupausta antavasti se tuntuu olevan jo aivan kulman takana.

Ihanaa viikonloppua ja nauttikaahan auringosta!

Vaatteet on mun aatteet

Perheen varhaisaikuinen on aina ollut kova shoppaamaan ja vaatekaapit ovat aina pursunneet vaatetta. Ylijäämiä & ylimääräisiä on sitten kierrätetty eteenpäin tuttava- ja sukulaispiirissä. Hän ei liene kuitenkaan mikään poikkeusyksilö nykyisessä kertakäyttöyhteiskunnassa, jossa muotiteollisuus syytää uutta tavaraa markkinoille ennennäkemättömällä vauhdilla.  Nykyään kuusi mallistoa vuodessa taitaa olla minimi. Missä ovat ne meidän nuoruuden kulta-ajat jolloin vaatteita hankittiin vain syystalvella ja kevätkesällä ja nekin kinuttiin vanhemmilta vain äärimmäiseen tarpeeseen.

Sattui kuitenkin niin, että varhaisaikuinen oli pienimuotoisen flunssanpoikasen kourissa loppiaisen jälkeen ja vietti opiskelun sijaan aikaansa kotosalla majoituspaikkanaan olohuoneen sohva. Tiedä häntä, miten oli bongannut, mutta sattuipa seuraamaan kaksi viimeista jaksoa englantilaista dokkaria, jossa kuusi nuorta englantilaista "Fashion friikkiä" matkusti Intiaan työskentelemään sikäläisissä vaatetehtaissa ja katsomaan, mistä heidän käyttämänsä muotivaatteet ovat peräisin. Bongasimme samaisen sarjan uudelleen tiistai-illan Yle TV2:den ohjelmistosta ja pääsimme eilen seuraamaan sarjan toista osaa.
Eilen työskenneltiin tehtaassa jossa sama henkilö työsti vaatekappaleen alusta loppuun. Tekijän palkka oli n. 8 penceä eli reilut 9 senttiä euroina laskettuna. Valmisvaate myydään UK:ssa about 10 punnan markkinahintaan. Työläiset nukkuvat tehtaan lattialla ja työpäivä alkaa aamulla yhdeksän aikoihin ja päättyy yleensä puoleen yöhön mennessä. Positiivista asiassa lienee ettei kyseinen tehdas näyttänyt käyttävän lapsityövoimaa.

Täytyy tunnustaa, että tuokio ohjelman parissa oli erittäin mielenkiintoinen ja antoi aika paljon pohdittavaa sekä herätti keskustelua. Sarjan perusteella varhaisaikuiselle on herännyt kiinnostus eettisesti tuotettuihin vaatteisiin ja yleensä kysymykseen onko sellaisia mahdollista ostaa ja jos on niin mistä? Taustalla näyttää orastavan merkkejä tulevasta kriittisestä ja eettisestä kuluttajasta, joten kaikki toivo ei olekaan hukkaanheitettyä.

Ymmärrystä riittää kuitenkin sille, että maailman täytyy pyöriä ja tämän laskusuhdanteenkin aikana ihmisten täytyy saada elantonsa jostakin. Kysymyksiä kuitenkin herättää ei pelkästään vaate- ja kenkäteollisuuden pakeneminen halvemman tuotantokustannusten maihin vaan ylipäänsä kaiken valmistuksen pakeneminen yhä kauemmas ja sitten se perisynti ahneus. Onko ahneudelle olemassa mitään rajaa?

Ekologiset näkökohdat huomioiden tulisi kaikkeen kuluttamiseen alkaa soveltaa samaa ajattelutapaa kuin lähiruokaan. Panostetaan ostamalla vähemmän, mutta laadukkaampaa ja lähellä tuotettua.

Serkukset kokkaa

Tänään oli odotettu serkusten kokkausillaan vuoro, joka jo kerran ehdittiin perua flunssan vuoksi.  Mukaan pääsivät tietysti kummankin serkuksen puolisot sekä lapset eli siis melkein kaikki kummit ja kummilapset olivat taas koolla.

Menuta oli harkittu jo pidemmän aikaa ja tarvikkeetkin hankittu jo ennakkoon.

Alkupalaksi olimme valinneet kampasimpukoita. Hinnakasta raaka-ainetta oli varattu 3kpl/ ruokailija. Paistetut kampasimpukat aseteltiin rucolapedille, jonne  olivat löytäneet tiensä myös kirsikkatomaatit, tuore viikuna sekä punasipuli. Simpukoihin puristettiin sitruunasta mehua paiston jälkeen ja annoksen kastikkeena käytettiin tummaa balsamicoa. Alkuperäisen ohjeen (Glorian ruokakirja) olisi pitänyt sekoitella kastike oliiviöljystä ja viikunabalsamicosta, hyvin meni ihan tavallisen tumman balsamicon maustamanakin. Huomasimme, että punasipuleista tuli aika vahva maku läpi, joten ne olisi ehkä kannattanut jättää pois tähän vuodenaikaan tai sitten korvata ne kevätsipulilla. Kesällä kannattaa varmaan lisäillä uuden sadon nippusipulia. Vahingosta olemme kuitenkin oppineet tulevaa silmällä pitäen.

Serkun mies tokaisi: "Että ihan ok, vaikka en kyllä tiedä, miltä näiden tulisi maistua, kun en oo ennen maistanu."

Hyvin tuntuivat katoavan ainakin 11-vuotiaan suuhun, joka kinusi lisääkin ja söi myös pikkuveljen 4 vee annoksesta simpukan.

Pääruoka oli vielä hieman vaiheessa, kun alkuannokset oli syöty ja tästä tuntui nuorempi väki vetävän vähän kierroksia ja pöydästä yritettiin ahkerasti liueta sivupöydän karkki- ja pähkinäkipoille, joissa oli edelleen joulun jämät tarjolla.

 

Pääruuaksi katettiin bataattilaatikkoa, uunipunajuuria ja naudan sisäfileetä punasipulimarmeladilla.

Bataatit oli serkkutyttö soseuttanut jo kotona, joten vuokaan lisättiin vain mausteita: kanelia, muskottipähkinää ja chiliä sekä aimo annos oikeaa kuohukermaa ja sitten uuniin. Laatikosta tuli jouluisen makuinen, mutta se ei tahtia haitannut. Annoksesta jäi jäljelle vain reilun ruokalusikan verran. Serkkutyttö joka oletti tekevänsä jämästä itselleen sosekeiton maanantain lounaaksi töihin jäikin nuolemaan näppejään.

Talon oma kokki oli aamupäivän aikana kuorinut punajuuria ja laittanut ne lohkoina uunivuokaan, johon mukaan oli lorautettu öljyä, hunajaa ja yllätys yllätys vaniljatahnaa ja tietysti mausteeksi suolaa ja pippuria. Ennen ruokailua punajuuria tuunattiin vielä leikkaamalla niiden päälle vuohenjuustoa ja heittämällä sekaan kourallinen pinjansiemeniä ja päälle valutettiin vielä extra annos hunajaa. Vuoka laitettiin uudemman kerran uuniin tällä kertaa grillivastuksen alle noin viideksi minuutiksi ja valmista tuli. Syödessä tuli todettua, että punajuuret ovat kevyttä syötävää niissä on vain 33 kcal/ 100g, näin ei kuitenkaan liene ollut totuus näiden punajuurten suhteen.

Serkun perhe on tunnetusti kannibaalien heimoa, joten pääruoaksi oli hankittu kokonainen  sisäfilee (2,5 kg). Filee oli otettu hyvissä ajoin jääkaapista lämpiämään. Ennen kuin filee heitettiin mittari kyljessään uuniin, se suolattiin ja pippuroitiin ja ruskistettiin pannulla. Fileen otimme pois uunista lämpötilan näyttäessä 58 astetta, mutta ehkä olisi tälläkin kertaa kannattanut luottaa enemmän kelloon kuin mittariin. Olemme nimittäin koko sakki aikas lailla medium lihan ystäviä ja tämä liha kypsyi melkein welldoniksi uunista poistamisen jälkeen.

Fileen päälle teimme marmeladin punasipulista. Sipulit kuullotettiin pannulla ja sekaan pannulle laitettiin punaviinietikkaa sekä hunajaa, keiteltiin kasaan ja haudutettiin kymmenkunta minuuttia. Marmeladin päälle laitetaan sinihomejuustoa joka tuo oman suolaisen lisänsä, joten suolaa kannattaa lisätä varovasti jos ollenkaan.

Kun filee oli otettu uunista sen päälle kaadettiin marmeladi sekä aseteltiin sinihomejuustoviipaleita, koko komeus kiedottiin folioon vetäytymään. Näin marmeladi lämpeni uudelleen ja sinihomejuusto suli ihanan pehmeäksi. Tällä kertaa emme kehitelleet fileelle kastiketta erikseen, eikä sitä kaivattukaan niin makoisaa oli punasipulimarmeladin ja sinihomejuuston muodostama sinfonia fileen kera. Filee teki hyvin kauppansa, sitä jäi viiden aikuisen ja kolmen lapsen jäljiltä jäljelle pieni pätkä, vaikka serkun mies ehtikin napista fileen kypsyysasteesta.

Syötyämme itsemme ähkyn partaalle jouduimme pitämään paussia ennen ns. kaffe & kaka osastoa. Kahvin kanssa nautittiin mansikka-mascarpone kermahyydykettä, johon sekaan oli upotettu purkki Tertin kartanon ruusunterälehtihyytelöä. Ohje oli mukaeltu Glorian ruoka & viini-lehden joulunumeron ohjeesta. Hyydykettä annosteltiin kullekin yhden tai kahden sormen annos toiveen mukaan. Itse hyydyke kun oli reunustettu Savoiardi kekseillä, jotka meillä tunnetaan paremmin tiramisun raaka-aineena. Hieman kerkesimme jännittää, mikä on hydykkeen sulamispiste, kun se oli aiemman tapaamisen peruuntumisen johdosta jouduttu sijoittamaan pakastimeen odottamaan uutta ajankohtaa. Leikkuupuuhien alkaessa kaikki toimi vielä hyvin, mutta santsikierroksella lämpö teki jo tehtäväänsä ja yritti lätistää koko komeuden.

Aterialla naukkailimme kampasimpukoiden kera ranskalaista La Chablisienne Chablista (Alkon tuoteno 586717) ja fileen kanssa olimme päätyneet vuoden 2009 punaviiniin Yalumba shiraz-viognier (Alkon tuoteno 463597), joka oli kalliinpuoleista, mutta erittäin maukasta ja sopi erinomaisesti fileen ja punasipulimarmeladin kyytipojaksi.

Eikä liene vaikea yhtyä toteamukseen, että turha mennä merta edemmäs kalaan. Kotonakin saa aikaan oikein makoisaa ruokaa ja itse ruuanlaitto on hyvin rauhoittavaa terapiaa. Ilta osoittautui jälleen kerran erittäin onnistuneeksi ja mukavaksi.

Ruuanlaiton lomassa saimme ihailla serkun kädentaitoja kutimen kilkattaessa. Seurasimme jännityksellä "oman pään" ohjeen mukaan kehitellyn pipon valmistumista, mutta siitä lisää ehkä joku toinen kerta...

Selviytymistä ja valmistautumista

Kummallisesti sitä ihminen oppii selviytymään, mitä eriskummallisimmista tilanteista ja asioista. Luopuminen tietyistä asioista ja tavoista ei ole ollenkaan niin vaikeaa kuin on kuvitellut. Muistan ajan muutama vuosi sitten, kuinka kova luopumisen tuska minulla oli silloisesta asunnostamme. Näin jälkeenpäin ajatellen tapaus on aivan naurettava ja kuvastaa vain sitä kuinka ihminen kiintyy materiaan. Ajan myötä oppii arvostamaan aivan erilaisia asioita elämässään kuin aiemmin.

Tänä vuonna olimme päättäneet edetä jouluun teemalla "Less is more", joka ainakin osittain osoittautui todeksi. Meillä ei ollut joulukuusta, vaikka sellaisen olimme päättäneet hankkia. Tarkoitus oli hyvää tarkoittavasti sijoittaa se terassille, josta sitä olisi voinut ihailla koko kylä ohikulkeissaan. Noh, asiaan oli osuutensa ilmojen haltijalla ja kuusenhakija jäi odottelemaan tulevaisuuden jouluja. Lahjoja meille näytti kasaantuvan edellisiin vuosiin verrattava määrä. Määrä ja laatu näyttivät kohdanneen oikeassa suhteessa, mikä oli oikein ilahduttavaa. Muistattehan kun aiemmin mainitsin perheen miespuolisen olevan surkea lahjanostaja, no poikkeus ei tälläkään kertaa vahvistanut sääntöä. Lahjat olivat hänen osaltaan kaupassa vielä aatonaattona. On ilmeisesti oppinut luottamaan viimeisen 20-vuoden aikana, että se ihmeellinen "joku" hoitaa asian. Lienee tältä osin siunaus, että on olemassa tuo salaperäinen "joku" perheessä.

Oman mausteensa joulunajan selvitymistarinaan antoi vuoden 2008 joulun alla ostamamme TV:n pimeneminen aatonaattona. Seurauksena tästä meillä katsottiin jouluaattona minimaalisesti TV:ta. Aattona jaettuamme lahjat osa porukkaa alkoi tehdä lähtöä kotiin ja omat kotijoukkoni ampaisivat kyläilemään ei näkö- mutta huutoetäisyyden päähän. Minä tästä viisastuneena otin aikaa itselleni ja vedin jalkaani joulupaketista löytyneet villasukat. Levylautaselle löysi tiensä miehen paketista putkahtanut Club for Fiven uutuuslevy ja käteen Lehtolaisen uusin dekkari, jonka ostamalla olin varmistanut itselleni täydellisen joulun. Ja sitten... siunattu rauha.

Tapanina olimme kutsuneet sukua ja ystäviä kanssamme rääppiäisiin mottona tule sellaisena kuin olet, tuo mitä tuot ja omat pullot mukaan. Juhlat jatkuivat hauskoissa merkeissä pitkälle iltayöhön. Jouluruokaähkyn saaneet saivat maistaa mm. erittäin maukasta sienirisottoa á la Laila. Lopputuloksena jääkaappimme oli kuitenkin enemmän turvoksissa juhlien päättyessä kuin alkaessa ja lisäksi meiltä löytyi kiitettävä määrä tyhjiä viinipulloja jotka isäntäväki oli tyhjentänyt loppasuisten ystäviensä avustuksella.

Uutta vuotta siirryttiin odottelemaan soittamalla TV:n korjaajalle ja kaunistautumalla Helsinki Dayspassa, niin äiti kuin tytärkin. Tunnelma siellä on aina niin rauhallinen ja seesteinen. Vahinko että olin alkanut tunnistaa itsessäni alkavan flunssan oireita, joten pieni viluntunne pilasi täydellisen nautinnon. Iltaa kohti oirehdin yhä enemmän ja osasin onneksi tehdä järkiratkaisun. Lähetin perheen viettämään Uuden Vuoden juhlaa tuttavaperheen luo ja jäin itse kotimieheksi koiran kanssa. Joulun  kaltaisesta siunatusta rauhasta ei ollut tietoakaan, sen verran vilkasta oli tykistäpatterin tulitus kylällämme. Täytyy todeta, että kyseinen pauke oli alkanut jo hyvissä ajoin viikolla ennen oikeaa ajankohtaa. Vannotin, että kun saan kyseisen paukuttelijan käsiini, niin ei jäljelle jää edes märkää länttiä. Jossain se raja menee minullakin.

Jatkosuunnitelmissa oli sirkustella Uuden Vuoden kunniaksi lauantaina 02.01.2010. Pää oli pehmeä kuin pumpulissa ja Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkukseen kummilasten ja lapsen kummitädin kanssa suuntasivat perheen miespuolinen henkilö sekä varhaisaikuinen joka sai seurakseen samanikäisen serkkunsa, samaa kummisakkia hänkin. Olenkin todennut, että olemme todella sisäsiittoista sakkia tässä suvussa, niin sekaisin meillä on nämä kummit ja kummilapset. Aina ei tuppaa edes muistamaan, että kuka nyt oli kenenkin kummi? Sukuhan on tunnetusti paras ja pahin.

Sirkuksen jälkeen oli sovittu serkut kokkaa sessiosta jota sattuneesta syystä jouduttiin siirtämään. Sessioon oli valmistauduttu huolella hankkimalla raaka-aineita jo ennen Uutta Vuotta ja ruokaan nasevasti sopivat viinit oli ostettu Alkon sympaattisen Arttu-nimisen nuoren miehen avustuksella. Varhaisaikuisen kummitäti kuului pyöräyttäneen meille suussasulavan jälkiruuan, joka ahdettiin pakastimen kitaan odottamaan parempia aikoja.

Tänään olemme valmistautuneet joulunajan loppumiseen. Loppiaisena on tarkoitus riisua joulu talosta, mikä ei tänä vuonna tuottane suurempia ponnistuksia. Meillä kun joulupynttääminen rajoittui tänä vuonna vain kellarista hakemaani enkelikuoroon sekä pariin astiaan kieputtamiini valoköynnöksiin. Köynnökset saavat edelleen olla esillä, koska ne luovat aivan ihanaa tunnelmavaloa hämärän aikaan. Loppiaisen viettomme taitaa kallistua enemmän yleisen siivouksen puolelle, mikäli puhtia ja innostusta riittää. Illalla on tarkoitus nauttia lihafondueta erilaisten lisukkeiden kera tällä kertaa vain oman perheen voimin ja naukkaista lasi tai kaksi hyvää viiniä. Miespuoliselle jäsenelle on toimestani annettu resepti tipattomasta tammikuuta sen verran jykevää on tuo juhlinta ollut joulukuun aikana.

Kun flunssa vihdoin on alkanut osoittaa hellittämisen merkkejä, ja merkit aina vaanivasta poskiontelutulehduksesta on ajettu taka-alalle, on suunnitelmat serkut kokkaa session uudesta ajankohdasta on lyöty lukkoon. Ensi lauantaina kokataan taas oikein olan takaa, menun runko on ollut valmiina alku- ja pääruokaa myöden ja ideoita lisäkkeistä heittelimme vielä tänään puhelimessa. Puheissa vilahtelivat niin bataatit, porkkanat kuin punajuuretkin.

Muistakaa, että hyvää kannattaa aina odottaa ja hyvin suunniteltu on puoleksi tehty.

ps. Miten kävikään TV:n kanssa? Se tuotiin tänään aamulla toimintakuntoisena takaisin. Ja korjaus? No se oli suoritettu takuun piikkiin. Hyvää palvelua sanoisin!