Mukavuudenhalua

Tunnustan kuuluvani mukavudenhaluisiin ihmisiin ja mukavuudenhaluni näyttää lisääntyvän vuosien vieriessä.

Elän elämän suvantovaihetta, jolloin ei ole tarvetta miettiä joka aamu, mitä pukisi päälleen töihin lähtiessään, saati huolehtia siitä onko naamataulu maalattu tai hiukset tiptop ojennuksessa hiuslakan ja -vahan avulla.


Muistan kuitenkin vielä kuinka mukavalta se tuntui, kun entisessä elämässä sai työkaverin mieheltä (joka omisti mainostoimiston) kommenttia, että olet aina niin kauniisti meikattu. Ikimuistoisia olivat myös aamut toimiston hississä, jonka ainokainen peili oli hissin katossa. Itsetuntoa hiveli kummasti, kuinka kaksoisleuka hävisi kurkotellessa peilistä sadesäässä levähtäneiden ripsivärien perään ja silmäpussit katosivat hetkessä valaistuksen ansiosta.

Nyt pukeutumistani säätelee enemmänkin mukavuudenhalu ja käytännöllisyys kuin aiempi pakkopynttääminen.

Kesällä ostin keltaiset Crocsit, joita riikinruotsalaiset ystäväni kuvailisivat sanalla "knallgul", käytin niitä koko kesän puutarhakenkinäni. Eräänä kesäisenä päivänä seisoin talomme takapihalla pukeutuneena mustiin verkkareihin ja mustaan t-paitaan jalassa minulla oli kyseiset crocsit ja olin ilman viiletessä juuri vetänyt niskaani keltaisen ihanan pehmeän ohuen fleecen. Samalla hetkellä kuului takaani tikkailta  24-vuotiaan kummipoikani ääni: "Sä näytät aivan ampiaiselta". Hetken aivoissani raksutti aivan tyhjää...
kunnes kommentoin takaisin "Joo mä olen tällainen kuningatar pörriäinen". Vaikka mukavuudenhaluni oli vienyt voiton pukeutumisessa, tunsin itseni aivan kuningattareksi.


Syksyn aikana lempiasukseni on muodostunut mustat leggarit ja Nanson tunika, jota kutsun "hetken mielijohde" -vaatteeksi. Ostin sen hetken mielijohteesta ja muistan ajatelleeni, että käytänköhän mä tätä ikinä. Mikään muu vaate elämäni aikana ei ole saanut samanlaista varauksetonta suosiota. Tunikaa käytän tavallisena kotipäivänä, se on vieraillut 50-vuotisjuhlissa, käynyt katsomassa nuoruudenystävättären vauvaa ja sitä on ulkoilutettu pääkaupunkiseudun riennoissa useampaan otteeseen. Vaate itsessään ei ole mitenkään erikoinen, musta puolireiteen ulottuva ja siinä on pienet hassut vastalaskokset miehustassa, helmassa ja hihansuissa. Lieneekö syynä malli, materiaali, monikäyttöisyys vai mukavuudenhalu, mutta silti siinä on se jokin.

Keväällä seisoin Stockan kenkäosastolla ja pohdin itsekseni vadelmanpunaiset vai omenanvihreät. Minut hyvin tuntevat tietävät heikkouteni omenanvihreää kohtaan, joten ne pakattiin mukaan. Syksyn tultua omenanvihreät ovat osoittaneet ylivoimansa. Ne pitävät sateen loitolla ja niiden sisältä löytyy pehmeä varpaita lämmittävä pohjallinen. Ne on helppo sujauttaa jalkaan, olit sitten menossa lähelle tai kauas. Niillä voi kahlata lehtikasoissa ja niitä lainaa myös perheen varhaisaikuinen, kun silmä välttää. Heräsikö uteliaisuus? Kyseessä ovat tietenkin iki-ihanat HAI-saappaat, mukavuudenhaluisen lempijalkineet.

Mukavuudenhalua ei tarvise hävetä, joten nautitaan pienistä elämään nautintoa tuovista asioista.